Ikäihmisten hoivapaikat Turussa – missä mennään?

Ikäihmisten hoivan tarve kasvaa Turussa väestön ikääntyessä. Yhä useampi tarvitsee tukea arkeen, lääkitykseen, liikkumiseen tai muistisairauden kanssa selviytymiseen. Samalla toive on selvä: mahdollisimman moni haluaa asua tutussa kodissa, omassa kaupunginosassaan ja lähellä läheisiään niin pitkään kuin se on turvallista.

Hoivapaikoista puhuttaessa tarkoitetaan useita erilaisia palveluja. Kotihoito, yhteisöllinen asuminen, ympärivuorokautinen palveluasuminen, lyhytaikaishoito ja pitkäaikainen laitoshoito vastaavat erilaisiin tilanteisiin. Siksi paikkojen määrää ei voi tarkastella irrallaan henkilöstöstä, palvelujen saatavuudesta, kotiin annettavasta tuesta ja asiakkaiden toimintakyvystä.

Turun sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä vastaa nykyisin Varha eli Varsinais-Suomen hyvinvointialue. Turun kaupungin tehtäväksi jää kuitenkin paljon ikäihmisten arkeen vaikuttavia asioita, kuten asuminen, kaupunkiympäristö, liikenne, kulttuuri, liikuntamahdollisuudet ja järjestöyhteistyö. Toimiva vanhuspalvelu tarvitsee näiden kokonaisuuksien saumatonta yhteistyötä.

Sosialidemokraattisessa ajattelussa hoiva on perusoikeus, ei markkinoiden arpapeli. Jokaisella on oikeus turvalliseen vanhuuteen, laadukkaaseen hoitoon ja ihmisarvoiseen kohteluun riippumatta tuloista, asuinalueesta tai läheisten mahdollisuuksista auttaa. Turussa tarvitaan siksi avointa tietoa hoivapaikoista, riittävästi työntekijöitä ja pitkäjänteisiä päätöksiä, jotka vahvistavat arjen turvallisuutta.

Hoivapaikkojen tarve kasvaa monesta syystä

Turun ikärakenne muuttuu vähitellen, ja erityisesti vanhimpien ikäryhmien määrä kasvaa. Tämä lisää palvelujen tarvetta, vaikka suuri osa ikäihmisistä elääkin aktiivista ja itsenäistä elämää. Hoivan kysyntää lisäävät muun muassa muistisairaudet, monisairastavuus, yksin asuminen ja tilanteet, joissa toimintakyky heikkenee nopeasti.

Paikkatarvetta ei ratkaista rakentamalla vain lisää ympärivuorokautisia yksiköitä. Oikea palvelu oikeaan aikaan voi tarkoittaa kotihoidon käyntejä, kuntoutusta, päivätoimintaa, omaishoidon tukea tai lyhytaikaista hoivapaikkaa. Kun nämä palvelut toimivat, raskaamman hoivan tarve voi siirtyä myöhemmäksi ja asiakas saa säilyttää arjessaan enemmän itsenäisyyttä.

Toisaalta koti ei ole kaikille turvallinen paikka. Jos lääkkeiden ottaminen, peseytyminen, ruokailu tai liikkuminen eivät onnistu riittävän tuen avulla, ympärivuorokautinen palveluasuminen voi olla välttämätöntä. Päätösten on perustuttava yksilölliseen palvelutarpeen arviointiin, ei siihen, löytyykö järjestelmästä kulloinkin vapaa paikka.

Paikkojen saatavuus vaatii avointa tietoa

Ikäihmiselle ja hänen läheisilleen palvelupolku voi näyttäytyä vaikeasti hahmotettavana. Ensin arvioidaan toimintakykyä, sitten etsitään sopivaa palvelumuotoa ja lopuksi odotetaan päätöstä tai vapautuvaa paikkaa. Epävarmuus kuormittaa erityisesti silloin, kun kotona selviytyminen on jo käynyt vaikeaksi.

Turussa on tärkeää julkaista selkeästi tietoa hoivapaikkojen kokonaismäärästä, käyttöasteesta, jonotusajoista ja alueellisesta sijoittumisesta. Myös yksityisten palveluntuottajien ja hyvinvointialueen paikkojen erot on kerrottava ymmärrettävästi. Pelkkä paikkamäärä ei kerro palvelun todellista saatavuutta, jos henkilöstöä ei ole tai paikka ei vastaa asiakkaan tarvitsemaa hoivan tasoa.

Palvelutarpeen arvioinnin on oltava oikea-aikainen ja yhdenvertainen. Asiakkaan ei pidä joutua toistuvasti todistamaan avuntarvettaan eri viranomaisille. Myös omaisten kuuleminen on tärkeää, mutta vastuu hoidosta ei saa siirtyä perheille vain siksi, että järjestelmässä on liian vähän kapasiteettia.

Henkilöstö ratkaisee hoivan laadun

Hoivapaikka on paljon enemmän kuin sänky huoneessa. Sen laatu rakentuu läsnä olevasta henkilöstöstä, turvallisesta lääkehoidosta, ravitsevasta ruoasta, puhtaudesta, kuntoutuksesta ja mahdollisuudesta osallistua omaan elämään. Jos työntekijöitä on liian vähän, kiire näkyy asukkaiden arjessa ja henkilöstön jaksamisessa.

Vanhustyön ammattilaisten saatavuus on koko alan keskeinen kysymys. Palkkauksen, työvuorosuunnittelun ja johtamisen on tuettava työn pitovoimaa. Perehdytys, täydennyskoulutus ja riittävä vakituinen henkilöstö vähentävät vaihtuvuutta. Myös hoiva-avustajilla, lähihoitajilla, sairaanhoitajilla, fysioterapeuteilla ja gerontologisen työn osaajilla on oma tärkeä tehtävänsä.

Teknologialla voidaan tukea hoivaa, mutta se ei korvaa kohtaamista. Etäseuranta, sähköinen asiointi ja turvaratkaisut voivat helpottaa arkea, jos ne ovat vapaaehtoisia, helppokäyttöisiä ja turvallisia. Ikäihmisen on saatava palvelua myös kasvokkain ja puhelimitse ilman digiosaamisen oletusta.

Kotihoito ja yhteisöllinen asuminen tarvitsevat tukea

Moni ikäihminen haluaa asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Tavoite onnistuu vain, jos kotihoitoon saa apua silloin, kun sitä tarvitaan, ja käyntien sisältö vastaa todellista palvelutarvetta. Hoivan pitää olla muutakin kuin kiireinen lääkkeen jako tai nopea peseytymisen avustaminen.

Kotihoidon rinnalle tarvitaan kuntoutusta, ateriapalveluja, kuljetuksia, turvallisia lähipalveluja ja omaishoitajien tukea. Kun palvelut toimivat yhdessä, yksinäisyys vähenee ja toimintakykyä voidaan ylläpitää. Kaupunginosien yhteiset tilat, kirjastot, seniorikeskukset ja järjestöjen toiminta ovat tässä merkittäviä.

Yhteisöllinen asuminen voi tarjota välimuodon kodin ja ympärivuorokautisen hoivan välillä. Se sopii ihmisille, jotka tarvitsevat turvaa ja yhteisöä, mutta eivät jatkuvaa hoitohenkilöstön läsnäoloa. Asuntojen suunnittelussa on huomioitava esteettömyys, kohtuuhintaisuus, yhteiset tilat ja yhteydet joukkoliikenteeseen. Hyvä ikäystävällinen asuminen syntyy kaupunkiympäristön ja sosiaalipalvelujen yhteistyönä.

Omaishoitajien asemaa ei saa sivuuttaa

Omaishoitajat kantavat suuren vastuun läheistensä arjesta. Heidän työnsä voi mahdollistaa kotona asumisen ja vähentää raskaampien palvelujen tarvetta, mutta omaishoito ei saa perustua kohtuuttomaan venymiseen. Omaishoitajan pitää saada tietoa, vapaita, valmennusta ja mahdollisuus keskustella ammattilaisten kanssa.

Lyhytaikaishoidon paikkoja tarvitaan, jotta omaishoitaja voi levätä, käydä töissä, hoitaa omia asioitaan tai palautua kuormituksesta. Jos tilapäistä paikkaa ei löydy, koko perheen tilanne voi ajautua kriisiin. Siksi lyhytaikaishoito on nähtävä ennakoivana palveluna, ei viimeisenä vaihtoehtona.

Myös mielenterveys ja sosiaalinen osallisuus kuuluvat ikääntyneiden hyvinvointiin. Yksinäisyys, suru ja elämänmuutokset voivat lisätä avun tarvetta. Palveluketjuissa on oltava tilaa keskustelulle ja matalan kynnyksen tuelle. Samalla on huolehdittava kaikenikäisten mielenterveyspalveluista; esimerkiksi nuorten palvelujen vahvistaminen kertoo siitä, että hyvinvointia rakennetaan koko elämänkaaren näkökulmasta.

Ikäystävällinen Turku syntyy kaupunginosissa

Hoivapaikkojen sijainti vaikuttaa asukkaiden arkeen. Lähellä sijaitseva palvelu helpottaa läheisten vierailuja, lisää yhteyksiä tuttuun ympäristöön ja vähentää siirtymisen aiheuttamaa turvattomuutta. Turussa ei pidä keskittää kaikkia palveluja paikkoihin, joihin on hankala päästä ilman autoa.

Esteettömät kadut, toimiva joukkoliikenne, penkit, valaistus ja turvalliset suojatiet ovat ikäihmisten kannalta välttämättömiä. Samat ratkaisut hyödyttävät lapsiperheitä, vammaisia ihmisiä ja tilapäisesti liikkumisrajoitteisia. Kaupunkisuunnittelussa on kuunneltava asukkaita ennen kuin päätökset lukitaan.

Myös rakennusten energiatehokkuus liittyy hoivan arkeen. Hyvin suunnitellut ja kohtuulliset asumiskustannukset vähentävät pienituloisten ikäihmisten taloushuolia. Turun ilmasto- ja rakennusratkaisuissa on tärkeää huomioida sosiaalinen oikeudenmukaisuus, kuten ilmasto-ohjelma 2030 tuo esiin laajemmin. Hoivaympäristön pitää olla terveellinen, lämmin ja turvallinen kaikkina vuodenaikoina.

Päätöksissä tarvitaan sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta

Ikäihmisten palveluista päätettäessä on katsottava useita vuosia eteenpäin. Lyhyen aikavälin säästö voi johtaa kalliimpiin ongelmiin, jos kotihoito kuormittuu, omaishoitajat väsyvät tai ihmiset joutuvat päivystykseen tilanteissa, jotka olisi voitu ehkäistä. Ennaltaehkäiseviin palveluihin investoiminen on sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevää.

Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ei tarkoita eri ikäryhmien asettamista vastakkain. Turvallinen vanhuus, hyvä koulu ja nuorten mielenterveyden tuki vahvistavat samaa yhteiskuntaa. Varhaisen tuen päätökset näkyvät pitkälle tulevaisuuteen, aivan kuten keskustelu Turun koulujen oppimistuloksista muistuttaa koulutuksen merkityksestä.

Turussa tarvitaan yhteinen seuranta siitä, miten hoivapaikat, kotihoito, henkilöstö ja palvelujen laatu kehittyvät. Kaupungin, Varhan, henkilöstön, järjestöjen, omaisten ja asukkaiden näkemykset on tuotava samaan keskusteluun. Osallistuminen ei saa rajoittua lausuntokierrokseen, vaan palautteen on vaikutettava palvelujen suunnitteluun.

Ikäihmisten turvallinen arki on yhteinen poliittinen tehtävä. SDP Turun tavoitteena on vahvistaa julkisia palveluja, henkilöstön asemaa, kohtuuhintaista asumista ja jokaisen mahdollisuutta osallistua oman alueensa elämään. Turun asukkaat voivat vaikuttaa kertomalla kokemuksistaan, osallistumalla paikalliseen keskusteluun ja liittymällä mukaan sosialidemokraattiseen toimintaan. Kun hoivan tarpeet tuodaan näkyviin ajoissa, päätöksiä voidaan tehdä oikeudenmukaisesti ja inhimillisesti.