Eeva-Johanna Elorannan puhe vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä

Puhe punaisten haudalla 1.5.2017

Hyvät toverit

Minulle on suuri kunnia olla täällä teidän kanssanne kunnioittamassa sisällissodan uhrien muistoa.

Tänä vuonna itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta. Koko tuon ajan ja jo paljon aikaisemmin työväenliike on ollut yhteiskuntaamme uudistava voima. Sata vuotta sitten Suomessa elettiin toivon kevättä. Keisarivalta sortui. Sosialidemokraatit ottivat yhteiskunnallisen aloitteen käsiinsä. Kun eduskunta kokoontui, oli meillä valtiopäivillä yksinkertainen enemmistö 103 edustajan turvin. Maailman ensimmäisen sosialidemokraattisen pääministerin, Oskari Tokoin senaatti ryhtyi ajamaan kahdeksantuntista työpäivää, torpparivapautusta ja kunnallisuudistusta.

Kysymys korkeimmasta vallasta nousi myös luonnollisesti esiin. Tämän seurauksena eduskunta sääti heinäkuussa 1917 valtalain, millä aiemmin Venäjän keisarille kuulunut korkein valta Suomessa siirrettiin eduskunnalle. Tätä ei Pietarissa siedetty vaan porvaripuolueiden tukemana eduskunta hajotettiin. Porvaristo kääntyi itsenäisyyden kannalle vasta, kun bolsevikit kaappasivat vallan Pietarissa marraskuun 1917 alussa.

Valtalaissa oli kyse korkeimman vallan siirtämisestä Suomessa eduskunnalle ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta. Eduskunnan hajottaminen jätti syvän epäluottamuksen kuilun sosialidemokraattien ja porvariston välille. Kauan odotettujen yhteiskunnallisten uudistusten toteutus pysähtyi. Maailmansodan luoma epätietoisuus ja tyytymättömyys lisääntyivät kesän ja syksyn aikana. Ratkaisevinta tapahtumien kulussa oli se, että yhteiskuntaluokkien välinen luottamus särkyi ja epäluulo kasvoi tavalla, mikä johti suureen katastrofiin – sisällissotaan – vuonna 1918.

Hyvät toverit

Viime päivinä on käyty keskustelua teloituskuvan sopivuudesta – tai minusta sopimattomuudesta – itsenäisyyden juhlarahasarjaan. Punaisten tai valkoisten sotasurmat, teloitukset tai vankileirikurjuus olivat totisinta totta sata vuotta sitten ja niin tavallista monessa sisällissotaa käyvässä maassa tänäkin päivänä. Tapahtumia on perusteltua muistella ja sen vuoksi mekin olemme kokoontuneet tänne, mutta juhlarahan aiheeksi siitä ei ole. Isoisäni isä kansanedustaja Evert Eloranta, joka toimi tuolloin kansanvaltuutettuna, joutui edessä uhkaavan teloituksen pelossa lähtemään pakolaiseksi Venäjälle ja joutui siellä myöhemmin Stalinin hallinnon surmaamaksi eikä siten koskaan päässyt takaisin Suomeen.

Suomalaisten vankileirien synkkä tilanne herätti syvää paheksuntaa ja tyrmistystä myös Saksan ja Ruotsin sosialidemokraattisissa veljespuolueissa. Valkoisia tukeneet Saksan ja Ruotsin hallitukset joutuvat ottamaan huomioon omien vahvojen sosialidemokraattisten puolueiden mielipiteet ja ne painostivatkin valkoisen Suomen hallituksen nopeasti kiinnittämään huomiota vankileirien tilanteeseen. Suuria vahinkoja ehti kuitenkin tapahtua ja pelkästään yli 100 vankia ehti Turun Sirkkalan kasarmilla olleessa vankileirissä kuolla ennen tilanteen helpottumista.
Saksan ja Ruotsin sosialidemokraatit eivät ummistaneet silmiään suomalaisen toverin hädältä. Mekään emme voi sosialidemokraatteina nykyään ummistaa silmiämme muiden hädältä. Sosialidemokraattinen liike on kansainvälinen liike. Tämä on hyvä pitää mielessä tänäkin vappuna.

Eeva-Johanna Eloranta, kansanedustaja, turku

Leave a Comment

Your email address will not be published.

*